lauantai 14. syyskuuta 2013

Juurekset juhlivat pizzan päällä



Työt ovat lähiviikkoina haukanneet suurimman osan ajastani ja omat kokkailut ovat sen myötä jääneet vähemmälle. Sääli sinäänsä, kun tällä hetkellä on niin hyvin kotimaisia kasvisraaka-aineita saatavilla! Ehdinpä tällaista syyspizzaa valmistaa ja kuvatakin tuotokset. Tässä pizzaohjeessa parasta taisi olla valkosipulitahna, jolla korvattiin pizzan perinteinen pohjuste, tomaattikastike. Antoipa kynsilaukka mukavasti uutta sävyä tuttuun ruokaan ja juurekset yrteillä höystettyinä komppasivat kiitettävästi.

JUURESPIZZA

Pizzapohja:
2 dl vettä
25 g tuorehiivaa
3/4 tl suolaa
ripaus sokeria
2 dl puolikarkeita tai hienoja spelttijauhoja
2-3 dl vehnäjauhoja
2-3 rkl rypsiöljyä

Täytteet:
4 porkkanaa
1 iso palsternakka
2 isohkoa punajuurta
n. ½ rkl kuivattua oreganoa
n. ½ rkl kuivattua basilikaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
175 g sinihomejuustoa (Aura-juustoa)

Valkosipulitahna:
25 valkosipulinkynttä
1/2 dl rypsiöljyä
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
  1. Valmista pohjataikina liuottamalla hiiva kädenlämpöiseen veteen kulhossa. Lisää suola ja sokeri sekä spelttijauhot ja sekoita tasaiseksi. Lisää vehnäjauhoja pikkuhiljaa kädellä alustaen. Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Vaivaa taikinaa vielä jauhojen lisäyksen jälkeen hetki.
  2. Kohota taikina lämpimässä paikassa peitettynä kaksinkertaiseksi.
  3. Kuori porkkana, palsternakka ja punajuuri ja siivuta ne kaikki kuorimaveitsellä ohuiksi lastumaisiksi suikaleiksi. Laita lastut uunipellille leivinpaperin päälle omiin osioihinsa (jotta punajuuri ei värjää muita kasviksia), ripottele päälle n. 2-3 rkl rypsiöljyä ja kuivattua oreganoa ja basilikaa. Pöyhi öljy ja mausteet kaikkialle juureksiin. Voit paahtaa juurekset myös kahdessa erässä: porkkanat ja palsternakka toisella pellillä ja punajuuri omallaan. Kuori myös tahnan valkosipulinkynnet ja aseta ne porkkanoiden ja pasternakan rinnalle pellille.
  4. Paahda juureksia 225 asteisessa uunissa (mielellään grillivastuksella) noin kymmenisen minuuttia, kunnes juurekset ja valkosipuli pehmenevät ja saavat ruskeaa pintaa. Jätä odottamaan.
  5. Siirrä valkosipulinkynnet kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää loput tahnan aineet ja sekoita vielä sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi.
  6. Leivo pohjataikinasta ohut pizzapohja leivinpaperoidulle uunipellille.
  7. Sivele pizzapohjan pinnalle valkosipulitahna, levitä juureslastut kaikkialle ja ripottele pinnalle murustettu sinihomejuusto.
  8. Paista 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja juusto ruskistunut hieman.
Kelta- tai punasipuli olisi sopinut mainiosti pizzaan, kuten myös paahdetut pinjansiemenet, jotka täysin unohdin, vaikka olinkin oikein vasite ostanut kauppareissulla...


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Suklainen omenapiiras aikuiseen makuun



Omenapiirakka tai pari syksyssä pitää mielen virkeänä. Virkistystä tarjoaa myös uusien ohjeiden etsiminen vanhoihin tuttuihin leivonnaisiin. Tällä kertaa nappasin idean yhdistää piiraassa kotoiset omput ja lempiraaka-aineeni suklaan. Lopputulos oli kuin tummaa samettia ja pala täyteläistä syksyistä makumaailmaa. Piiras ei ole lainkaan liian makea, ja parhaiten se sopiikin mielestäni aikuiseen makuun.

Hauska idea oli myös valmistaa piiraan perinteinen taikinaristikkokansi tähtikuvioilla.

SUKLAINEN OMENAPIIRAS

3 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl sokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
125 g voita tai margariinia
2 kananmunaa

Täyte:
500 g omenaa kuutioituna
25 g voita
1/2 dl sokeria
1 tl kanelia
75 g tummaa suklaata
  1.  Valmista ensin pohjataikina: mittaa kuivat aineet kulhoon, kaakaojauhe siivilän läpi. Lisää joukkoon voi kuutioituna ja nypi aineet murumaiseksi seokseksi. Lisää kananmunat ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Siirrä taikina peitettynä jääkaappiin jähmettymään täytteen teon ajaksi.
  2. Kuori ja kuutioi omenat. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon omenat, sokeri ja kaneli. Keitä omenoita noin viisi minuuttia. Siirrä kattila liedeltä, paloittele suklaa omenan joukkoon ja anna sulaa seokseen.
  3. Taputtele 2/3 taikinasta pyöreän vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla ja esipaista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
  4. Kauli sillä aikaa lopusta taikinasta parin millin paksuinen levy ja ota levystä pienellä tähtimuotilla kuvioita.
  5. Levitä omenaseos tasaisesti esipaistetulle pohjalle ja peitä piiras taikinatähdillä. Paista vielä noin 20 minuuttia.
  6. Tarjoa haaleana esimerkiksi vaniljajäätelön kera.