keskiviikko 28. elokuuta 2013

Punajuurta keitossa




Ei tässä sen kummempia, hyvää arkiruokaa punajuuren värittämän sopan muodossa :) Ohje on kirjoitettu mutulla. Yleensäkin kasvissosekeitot valmistuvat meidän keittiössä säveltäen ja soveltaen, mutta koitin muistella suuntaa antavat mitat reseptiin.

PUNAJUURI-PURJOKEITTO

4-6 punajuurta
2 perunaa
1 iso purjo
n. ½ l vettä
1 prk (4 dl) kookosmaitoa
1-2 tl suolaa
ripaus sokeria
2 tl juustokuminaa jauhettuna
mustapippuria rouhittuna
  1.  Pese, kuori ja paloittele punajuuret ja perunat. Punajuuret voit paloitella melko pieniksi, koska ne kypsyvät hitaammin kuin peruna. Huuhdo purjo hyvin ja paloittele.
  2. Laita kaikki edellä mainitut kattilaan, lisää vesi, kookosmaito ja mausteet. Keitä noin puolisen tuntia, kunnes punajuuri on kypsää.
  3. Soseuta keitto sauvaskoittimella ja tarkista maku. Lisää mausteista tarvittaessa.
  4. Koristele annokset basilikalla ja höystä halutessasi myös feta- tai aurajuustomurulla.


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Arkistoihin unohtunut


Kesällä tuli laitettua monenlaista herkkuruokaa ja kamerakin muistettiin kaivaa esiin kiitettävän usein keittiökokeilujen tallennusta varten. Raportointivaihe taasen jäi ontumaan monen monta kertaa. Tämä kesäinen liha-annos oli vaarassa jäädä kuva-arkiston helmeksi, mutta näin sunnuntaipuhteina kesäkuvia selailtuani sain pelastettua toscanalaisen entrecôte-annoksen ikuiselta kadotukselta. Kyllähän sen sietää nostaa ihan blogipostaukseen, harvoin meillä näin hienoa liharuokaa syödäänkään.

TOSCANALAINEN ENTRECÔTE

4 entrecôte-pihviä (entrecôte eli välikyljys, leikataan ulkofileen jatkeesta, runsasrasvaista lihaa, sopii hyvin grilliin)
2 rkl oliiviöljyä
1-2 tl suolaa
1 tl mustapippuria rouhittuna

Marinadi:
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja silputtuna
1 dl salviaa silputtuna
2 rkl rosmariinin lehtiä silputtuna
4 rkl oliiviöljyä
  1. Ota liha huoneenlämpöön noin 30 minuuttia ennen valmistusta ja kuivaa lihan pinta talouspaperilla.
  2. Valmista marinadi laittamalla ainekset pannulle ja lämmittämällä liedellä kevyesti. Älä siis paista, valkosipulien ei ole tarkoitus ruskistua jne. Pieni lämmitys saa mausteiden rasvaliukoiset makuaineet liukenemaan paremmin öljyyn. Siirrä sivuun odottamaan.
  3. Paista pihvit joko pannulla, parilalla tai grillissä. Jos paistat ison määrän pihvejä tai haluat muusta syystä varmistaa lihalämpömittarilla kypsyyden, tee kuten minä: Paista ainoastaan pihvien pinnat kuumalla pannulla voin ja öljyn seoksessa. Tämä sujuu nopeasti (noin 10-15 sek./puoli), jos pannusi on oikeasti kuuma. Nostele ruskistetut pihvit leivinpaperin päälle uunipellille, aseta lihalämpömittarin anturi pihvin paksuimpaan kohtaan. Näppäile mittariin haluttu sisälämpötila (60-68 asteen hujakoilla mediumin eri asteet, 69-70 astetta kypsä pihvi). Siirrä pihvit 175-200 asteiseen uuniin loppukypsennykseen, kunnes olet saavuttanut haluamasi sisälämpötilan.
  4. Mausta uunista tulleet pihvit suolalla ja pippurilla ja nosta ne valmistamaasi yrttimarinadiin esimerkiksi laakeaan vuokaan. Peitä hyvin foliolla ja anna maustua ja vetäytyä viitisen minuuttia.
PAAHDETUT KESÄKASVIKSET PIHVIN SEURAKSI

4-6 varhaisporkkanaa
200 g vihreitä papuja
3-4 kesäsipulia varsineen
1 iso paprika
1 pieni kesäkurpitsa
n. 3 rkl oliiviöljyä paistamiseen

Yrttikastike:
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
3 rkl yrttejä hienonnettuna (esim. lehtipersilja, kesäsipulin varsi, basilika)
ripaus suolaa

Koristeluun:
100 g parmesan-lastuja
yrttejä
  1. Pese ja raaputa porkkanat puhtaiksi, puolita isot porkkanat pituussuunnassa. Huuhdo pavut. Esikeitä molemmat, porkkanat al dente-kypsiksi ja pavut noin 10 minuuttua. Valuta molemmat hyvin.
  2. Puolita kesäsipulit pituussuunnassa ja hienonna vihreä varsi. Viipaloi huuhdottu paprika ja kesäkurpitsa.
  3. Paista kasvikset pannulla, muurikassa tai grillissä noin 5 minuuttia. Itse paistoin kasvikset erissä pannulla, yksi laatu kerrallaan. Tavaraa oli aika paljon ja jos kaiken olisi ladannut kerralla pannulle, olisi kasvikset helposti menneet kosteaksi mössöksi. Pienen määrän kerrallaan paistamalla sain ruskistettua kasvikset kunnolla.
  4. Sekoita kastikkeen aineet yhteen ja kaada paistettujen kasvisten joukkoon.
  5. Kokoa annokset lautasille: pihvi pohjalle, kasviksia päälle ja koristeluun parmesan-lastuja ja yrttejä.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Punajuuri + suklaa = muheva kakku


Viikonlopun sukulaiskierros Pohjanmaan maisemissa jätti muistoihin monta mukavaa hetkeä ja kohtaamista. Konkreettisena tuliaisena sain suurensuuren kassillisen tuoreita juureksia, sipulia, purjoa ja kesäkurpitsaa mummultani, joka on oikea superviherpeukalo. Muheva maa kätkee mummun tontilla sisäänsä kaikkea mahdollista hyötykasvia ja kauniita kukkaistutuksia. Tunsin piston sydämessäni omaa palstaraukkaani ajatellessani: tämän vuoden viljelyt menivät enemmän tai vähemmän harakoille logistisista syistä...

Punajuuri-suklaakakku on tuttavuus jo vuoden takaa, mutta niin muhevaista ja mehevää se on, että pitipä jalostaa osa mummun punajuurista suklaisen makeaan muotoon. Jos et ole vielä kokeillut tätä täyteläistä kakkua, nyt on korkea aika!

Kasa punajuuria, porkkanaa ja muita ihanuuksia odottelee vielä jatkojalostusta. Kiitokset täytyy myös mainita anopille, joka varusti meitä samalla reissulla mustikkaosastolla. Nyt saatiin meidänkin pakastimeen marjavaraa talvea varten!

PUNAJUURI-SUKLAAKAKKU

200 g taloussuklaata
100 g voita (tai margariinia)
2-3 keskikokoista punajuurta (raasteena 3-4 dl)
3 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
  1. Paloittele suklaa ja voi kattilaan ja sulata miedolla lämmöllä (1-2-teho) välillä sekoitellen. 
  2. Pese, kuori ja raasta punajuuret raastimen hienoimmalla terällä, jotta saat oikein mehevää punajuuriraastetta. 
  3. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi.
  4. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään.
  5. Lisää munavaahtoon jauhoseos siivilän läpi ravistettuna, raastetut punajuuret ja vähän jäähtynyt suklaa-voiseos. Sekoita taikina tasaiseksi.
  6. Kaada taikina irtopohjavuokaan (Ø 24 cm), johon olet pingottanut leivinpaperin pohjalle ja voidellut reunat.  
  7. Paista kakkua 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
  8. Tarjoa punajuuri-suklaakakku mieluiten huoneenlämpöisenä tomusokerilla hunnutettuna. Jos haluat, voit tarjota kakun lisäkkeenä esimerkiksi vaniljajäätelöä.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Elämän kauneudesta


Oi elämän ihanuutta, loppukesän lempeitä lauantai-iltoja, rakasta ihmistä, elämää suurempia keskusteluja ja jumalten juomaa. Ja tietysti suurinta kaikesta: mitä ois elämä ilman makunystyröiden mannaa, suupalojen suloisia sävyjä; ruokaa, joka vie mielen mennessään.

Vastasimme lauantai-illan kutsuun nautiskella elämästä sellaisena kuin se on. Auringonlaskua omalta parvekkeelta kiireettömästi katsellen, lempiviiniämme lipittäen, Toast Skagenia maistellen ja illan hämyn laskeuduttua kynttilän valoon kietoutuen, vielä muisto ruoan ja juoman kauneudesta kieltä kutitellen.

Suosittelemme.

TOAST SKAGEN
(neljälle alkupalaksi, kahdelle sudennälkäiselle pääruoaksi)

400 g jokiravun pyrstölihaa tai katkarapuja
3/4 dl majoneesia
1 pieni punasipuli hienoksi silputtuna
2 rkl sitruunamehua
1-2 rkl tilliä silputtuna
1 tl hyvää sinappia
suolaa

4 paahtoleipäviipaletta
voita paistamiseen
mätiä (perintaisesti muikku, meillä siika)
muutama rucolan lehti
  1. Jos käytät suolaliemeen säilöttyä ravunlihaa, valuta se hyvin. Jos käytät pakastekatkarapuja, sulata ne ja valuta myös ne hyvin.
  2. Sekoita 2/3 ravunlihasta, majoneesi, sipuli, sitruunamehu, tilli, sinappi ja ripaus suolaa keskenään.
  3. Paista paahtoleivät pannulla voissa molemmin puolin kauniin ruskeiksi.
  4. Kokoa leivät jakamalla rapuseosta (skagenröraa) leiville, ripottelemalla päälle vielä lisää rapua, koristelemalla muutamalla rucolan lehdellä, tillillä ja mädillä.



tiistai 6. elokuuta 2013

Kevyesti keikkuen kesästä arkeen




Kaneliposken kesä 2013 on ollut rentouttava ja vaihteleva: milloin on seilattu Suomen suvessa, milloin käväisty muilla mailla hakemassa lomafiilistä ja vähän työkeikkaakin on ehditty johonkin väliin sovittaa. Paluu arkeen on aurinkoisen ja ihanan loman jälkeen melkein yhtä odotettu kuin lomalle lähtö. Myönnetään: nautiskelen arkirutiineihin palaamisesta ja tulevan syksyn suunnittelusta.

Blogin ääreenkin on inspiroivaa palata jälleen, mutta aloitanpa helposti ja kevyesti jakamalla teille tämän jo kesäkuussa kuvatun ja maistellun kesäsalaatin ohjeen. Innostuin hiukan hifisteemään salaatin esillelaitossa... Sainpahan hyvän syyn korkata alennusmyynneistä löytyneet jylhät mustat laattalautaset.

Jos vesimelonikuutioiden ja fenkolilohkojen mallailu yksi kerrallaan annokseen ei ole pala kakkuasi, sekoita salaatti ronskisti kulhossa ja tarjoa vaikkapa grilliruoan lisäkkeenä. Omana annoksenaan salaatti toimii loistavasti alku- tai väliruokana. Raaka-aineiden maut toimivat hyvin yksiin, ja hauska yksityiskohta on myös fenkolin käyttö sekä kypsänä että raakana.

FENKOLINEN RAIKASTUSSALAATTI KERA MINTTU-VINEGRETIN
(2 annosta)

1 fenkoli
1-2 rkl rypsiöljyä
pala vesimelonia
pala kurkkua
100-200 g fetajuustoa
mintunlehtiä

Kastike:
n.2 rkl oliiviöljyä
n. 2 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
reilusti mintunlehtiä hienonnettuna

  1. Huuhdo fenkoli, poista kovat varsiosat ja leikkaa kanta pois. Halkaise fenkoli ja lohko toinen puolikas. Suikaloi toinen puolikas ohuiksi suikaleiksi.
  2. Paista fenkolilohkot pannulla öljyssä kauniin ruskeiksi.
  3. Kuutioi vesimelonin hedelmäliha noin sentin, parin kuutioiksi ja tee sama kuoritulle kurkulle. Kuutioi myös feta.
  4. Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset yhteen.
  5. Sekoita kulhossa kuutioimasi tuotteet, suikaloitu, raaka fenkoli ja kastike. Asettele salaatti tarjoilulautasille tai tarjoa se kulhosta. Asettele kummassakin tapauksessa päälle paistetut fenkolilohkot.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Ruutuja kakussa


Joskus tulee tarve leipoa jotain hirveän vinkeää ja ripauksen erikoista. Heittää itselleen haaste jostakin ihan uudesta leivontatekniikasta. Löysin nettisurffailujen kautta hauskan brittiläisen battenbergin kakkun, jossa on roimasti karnevaalitunnelmaa ja haastetta kokeneemmallekin leipojalle. Kakku on kuivakakku, jossa leikitellään kakusta muotoilluilla ruuduilla, ja koko komeus verhotaan marsipaanipeitolla. Mauksi valikoitui tällä kertaa vadelma ja sitruuna, mutta voit maustaa ja koristella battenbergin ihan mielesi mukaan.

Kakkupohjan värjäämistä harjoittelin jo ruusupyörrekakkua  valmistaessani, ja ystävänpäiväkakun väkertäminen muistutti jo askelta enemmän battenbergin kakun valmistusta. Ruudutustekniikkaa voi hyödyntää mahtipontisempiakin kakkuja kasatessa, mutta tämä neljän ruudun suorakaiteen mallinen  on hyvä harjoitusversio.

Kakku maistuu hyvin kahvin tai teen kera, mutta parasta siinä on ehdottomasti ulkonäkö. Usko pois, kakku on helpompi valmistaa, mitä ulkonäkö antaa ymmärtää. Mitä jos hämmästyttäisit kahvivieraasi seuraavan kerran tällä kakkukaunottarella!

VADELMAINEN BATTENBERGIN KAKKU

5 ½ dl vehnäjauhoa
100 g mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeri
200 g voita
4 kananmunaa
3 ½ dl sokeria
2 rkl maitoa
punaista elintarvikeväriä (itse käytin voimakkaasti värjäävää pastaväriä)
½ sitruunan raastettu kuori
1 ½ rkl sitruunamehua

Lisäksi:
1 pkt (225 g) vadelmamarmeladia
1 pkt (225 g) valkoista marsipaania
tuoreita vadelmia ja sitruunankuoriraastetta koristeluun
  1. Varaa ensin kaksi suorakaiteen mallista uunivuokaa. Leivinpaperoi ne tai voitele ja jauhota.
  2. Sekoita taikinan kuivat aineet kulhossa.
  3. Sulata voi.
  4. Vatkaa kananmunat ja sokeri kevyesti sekaisin toisessa kulhossa. Sekoita joukkoon kuivat aineet, voisula ja maito. Sekoita nopeasti, älä vaahdota tai vaivaa, jotta taikina ei muuttuisi sitkeäksi.
  5. Jaa taikina puoliksi kahteen kulhoon. Sekoita toiseen puolikkaaseen sitruunan kuori ja mehu ja värjää toinen punaiseksi elintarvikevärillä.
  6. Kaada taikinat vuokiin ja paista 200 asteisessa uunissa noin 35 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jäähdytä kakut.
  7. Leikkaa jäähtyneet kakut kahteen suorakaiteen malliseen tankoon (ks. alin kuva). Leikkaa kuivaa paistopintaa reunoilta pois. On tärkeää, että leikkauspinnat ovat suorat ja tasaiset, jotta kakku pysyy hyvin mallissaan. Mallaa suorakaiteet siten, että kakun pohjakerroksessa on vaalea ja punainen soiro vierekkäin ja päällikerroksessa vaalean pohjan päällä punainen ja punaisen vaalea (ks. postauksen eka kuva). Kokoa kakku tarjoiluastiaan. Asettele pohjimmaiset soirot paikoilleen. Sivele niiden väliin ja pinnalle vadelmamarmeladia. Nosta päällimmäiset soirot paikoilleen, sivele jälleen niiden väliin marmeladia. Painele kakku tiiviisti muotoonsa ja leikkaa tarvittaessa sivuja suoriksi. Sivele sitten loppu marmeadi kakun päälle ja pitkille sivuille.
  8. Kauli marsipaani suorakaiteen malliseksi levyksi. Käytä kaulimisen apuna tomusokeria tai perunajauhoa, jos marsipaani tarttuu kaulimeen tai pöytään. Tarkista, että marsipaanilevy on niin suuri, että se ulottuu hyvin kakun ylitse. Levy saa olla parin millin paksuinen, älä kauli liian ohueksi, jolloin marsipaani menee helposti rikki ja siitä kuultaa läpi.
  9. Nosta marsipaanilevy kakun päälle. Tässä vaiheessa toinen käsipari on hyvä apu. Marsipaani pitää saada kerralla kohdilleen, sitä on hankala nostella edestakaisin kakun päällä. Siloittele marsipaani tasaisesti kakun päälle. Leikkaa ylimääräiset marsipaanit pienellä veitsellä reunoista. Leikkaa päädyistä palat pois, jotta kakun kaunis sisus paljastuu kunnolla.
  10. Koristele tuoreilla vadelmilla ja sitruunankuorella.





keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Paahdettaisko nyt tomaattia..?



Paahtamalla kaikesta saa parempaa, sehän huomattiin jo valkosuklaapannacottaa valmistettaessa. Paahtunut pinta ja maku sekä savun aromit ovat tällä hetkellä sen verran muotia ruoanvalmistuksessa, että savuaromia voi purskauttaa keitokseen jopa nestemäisessä muodossa sen enempää tulella leikkimättä.

Kyllä paahtaminen tässä tomaattikeitossakin toi pientä lisävivahdetta makuun. Samalla menetelmällä voisi valmistaa mitä tahansa kasvissosekeittoa, esimerkiksi juureksista, lisäämällä vain paahtoaikaa.

Tomaattisinfoniaa säesti vuohenjuusto-pinjansiemenpatonki. Yllätysesiintyjä löytyi juomapuolelta: kokeilimme tomaattikeiton kumppaniksi suositeltua kuivaa sherryä (kevyt punaviini esimerkiksi eteläranskasta on toinen oiva kumppani tomaattisopalle). Seurueemme ei vielä aivan vakuuttunut tästä ruoka-juoma -yhdistelmästä, mutta suosittelemme kokeilunhaluisia testaamaan omat makunystyränsä!



PAAHDETTU TOMAATTIKEITTO

1 kg tomaatteja
1 iso sipuli
4-5 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
2-3 dl kasvislientä
ripaus sokeria

Tarjoiluun:
pehmeää vuohenjuustoa (voit notkistaa vielä tipalla kermaa)
paahdettuja pinjansiemeniä
basilikaa
  1. Huuhdoja lohko tomaatit, siirrä leivinpaperin päälle uunipellille. Kuori sipulit, lohko sipuli ja murskaa valkosipulinkynnet veitsen lappeella. Siirrä nämä myös pellille.
  2. Pirskottele oliiviöljy ja ripottele suolaa ja mustapippuria tomaattien ja sipulien päälle.
  3. Paahda 225 asteisessa uunissa ylätasolla noin 20-30 minuuttia, kunnes saat kunnolla pintaväriä kasviksiin. Voit käyttää myös uunin grillivastusta saadaksesi tehoa paahtoon.
  4. Siirrä paahdetut kasvikset kattilaan ja soseuta sauvasekoittimella sileäksi. Lisää kasvisliemi ja sokeri, tarpeen mukaan myös suolaa ja mustapippuria. Kuumenna tarvittaessa.
  5. Jaa keittokulhoihin, lisää nokare pehmeää vuohenjuustoa, paahdettuja pinjansiemeniä ja muutama basilikan lehti.


VUOHENJUUSTO-PINJANSIEMENPATONKI

2 ½ dl vettä
25 g tuorehiivaa
1 tl suolaa
ripaus sokeria
2 dl hienoja tai puolikarkeita spelttijauhoa
3-4 dl vehnäjauhoa
2 rkl oliiviöljyä
½ dl paahdettuja pinjansiemeniä
150 g vuohenjuustoa
silputtua basilika
  1.  Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. 
  2. Sekoita joukkoon suola, sokeri ja spelttijauho.
  3. Lisää vehnäjauhoja kädellä alustaen, lisää alustamisen aikana myös öljy. Alusta noin 10  minuuttia, kunnes saat kimmoisan taikinan.
  4. Kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi.
  5. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle, vaivaa taikinaa hieman. Jaa kahteen osaan. Kauli kummatkin osat noin 15 x 25 cm kokoiseksi suorakaiteen malliseksi levyksi.
  6. Ripottele levyjen päälle pinjansiemeniä, vuohenjuustoa pieneksi paloiteltuna tai käsin "murustettuna" ja basilikaa. Rullaa levyt tiukoiksi rulliksi leveämmältä puolelta.
  7. Kohota leivinpaperoidulla pellillä noin 15 minuuttia ja paista sitten 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Jos tavoittelet rapeaa kuorta kokeile seuraavia vinkkejä: voitele patongit ennen paistoa vedellä ja/tai laita uunin alatasoon paiston ajaksi astia, esim. uunivuoka, jossa kiehuvaa vettä. Vesihöyry edesauttaa rapean kuoren muodostumista, samoin se, ettet peitä kypsiä patonkeja jäähdytysvaiheessa leivinliinalla.
  8. Nauti viipaloituna tomaattikeiton kera.