torstai 2. elokuuta 2012

Tähän ei kyllästy koskaan!

Sitruuna-marenkipiiras, amerikkalaisittain lemon meringue pie, kutkuttelee makuhermoja sitruunanraikkaalla kirpeydellä ja marenginlempeällä makeudella. Piiraan suutuntumassa on rapeutta, pehmeyttä ja ilmavuutta; yhdellä haukkauksella saat palan mureaa pohjaa, silkinpehmeää sitruunatäytettä ja pilvenkevyttä marenkia.


Sitruuna-marenkipiiras on yksi kaikkien aikojen suosikkipiiraistani, johon en koskaan kyllästy. Se sopii kevääseen ja pääsiäiseen sitrustäytteineen ja keltaisine väreineen. Kesäiseen kahvipöytään se asettuu vaikkapa mansikoilla koristeltuna, ja mikään ei estä valmistamaan piirasta myös synkän syksyn ja talven iloksi.

Piiras on kotoisin Amerikan eteläisistä osavaltioista. Sen voi valmistaa myös pelkällä täytteellä, ilman marenkia.

SITRUUNA-MARENKIPIIRAS

Pohja:
100 g voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
½ tl leivinjauhetta
1 rkl kylmää vettä

Täyte:
1 ½ dl sokeria
2 dl vettä
1 dl sitruunamehua
1 sitruunan raastettu kuori
2 ½ rkl maissitärkkelystä (maizena)
4 keltuaista
50 g voita
2 tl vaniljasokeria

Marenki:
4 valkuaista
1 ½ dl sokeria
  1. Valmista ensin pohjataikina: Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita hyvin. Lisää rasva ja nypi taikina murumaiseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.
  2. Taputtele taikina (voidellun) pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin jähmettymään 15 minuutiksi.
  3. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  4. Valmista täyte: Mittaa aineet kattilaan voita ja vaniljasokeria lukuunottamatta. Kuumenna koko ajan sekoitellen, kunnes täyte kiehahtaa ja sakenee. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää voi ja vaniljasokeri hyvin sekoittaen täytteeseen.
  5. Esikypsennä pohjaa uunissa 15 minuuttia. Voit asettaa pohjan päälle leivinpaperin ja kuivia herneitä tai riisiä, jotta pohja pitää paremmin muotonsa esipaistossa.
  6. Valmista marenki: Laita valkuaiset kulhoon ja mittaa sokeri toiseen astiaan valmiiksi. Lähde vatkaamaan valkuaisia sähkövatkaimella. Vatkaa n. 20 sekuntia, kunnes vaahtoa alkaa muodostua, mutta se ei ole vielä läheskään kovaa. Lisää sitten sokeri hitaasti kaataen vaahdon joukkoon koko ajan sähkövatkaimella vatkaten. Vatkaa seosta, kunnes siitä muodostuu paksu, sitkeä, valkoinen marenki.
  7. Kaada ensin täyte esipaistetun pohjan päälle. Nostele marenki päällimmäiseksi, levitä marenki kauttaaltaan piiraan päälle lusikalla.
  8. Paista vielä noin 10 minuuttia, kunnes marenki on saanut kauniin värin.
  9. Jäähdytä ja tarjoile!

    Loppukevennyksenä kimppu, joka tuoksuu porkkanalle ja korianterille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti