tiistai 11. syyskuuta 2012

Hunajaiset pinaatti-feta -quesadillat


Pinaatti oli postauksen aiheena tuossa viime viikolla ja ehkäpä noidankehämäisesti tällä viikolla mieleni alkoi yhtäkkiä tehdä pinaatti-quesadilloja, joiden ohjeen bongasin jo kevään aikoihin. Quesadilla tarkoittaa juustolla ja esimerkiksi kasviksilla, kypsällä lihalla tai broilerilla täytettyä tortillaa, joka rakentuu kahden tortilla-lätyn väliin. Juusto on ehdoton raaka-aine quesadillassa (huom. ruoan nimikin tulee espanjan sanasta queso, juusto), joka liimaa tortilla-lätyt yhteen.

Pyöreälehtistä lehtipinaattia

 Edellisessä pinaattipostauksessa annoin neuvoja pinaatin ryöppäyksestä. Tämä ohje on siitä jännä, että pinaatit on joka tapuksessa ryöpättävä, oli kyse sitten lehtipinaatista tai Uuden-Seelannin pinaatista. Ryöppäys näet helpottaa ruoan valmistamista: ryöpätty pinaatti on kätevämpi pilkkoa tortillojen väliin. Alkukesästä voit valmistaa quesadillat ryöpätystä nokkosesta!

PINAATTI-QUESADILLAT

200 g pinaattia 
1 dl pinjansiemeniä
6 kpl tortilloja
n. ½ dl hunajaa
300 g fetajuustoa
1-2 dl juustoraastetta, esim. emmental
mustapippuria
  1. Ryöppää pinaatti runsaassa kiehuvassa vedessä pari minuuttia ja jäähdytä ne kylmällä vedellä siivilässä huuhtomalla. Valuta hyvin ja puristele nestettä irti kasveista. Hienonna silpuksi.
  2. Paahda pinjansiemeniä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes saat niihin kauniin ruskean pinnan.
  3. Levitä puolet tortillakuorista työlaudalle ja voitele ne reilusti hunajalla. Murustele päälle juustoa. Levitä täytteeksi vielä pinaattisilppu ja pinjansiemenet. Mausta mustapippurilla.
  4. Painele loput kuoret täytettyjen kuorten päälle ja paahda niitä kuivalla kuumalla pannulla molemmin puolin, noin 2 minuuttia per puoli, kunnes täytteen juusto sulaa ja tortillan pinta saa kauniin ruskean värin.
  5. Leikkaa quesadillat neljään osaan ja tarjoa lämpiminä.
     

     


3 kommenttia:

  1. Ah, jälleen ihana pinaattiruokaohje. Kiitos! Tätäkin täytyy ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Kylläpä maistuivat. Valmistin lauantaina iltapalaksi ja jo pinjansiementen paahtaminen toi keittiöön houkkuttelevan tuoksun. Niinpä puolisoni kanssa herkuttelimme hiukan erilaisella iltapalalla.
    Edellisenä viikonloppuna kylmäsavulohi-pinaattilasagne maistui myös pihapiirimme senioriväelle (83 v ja 85 v). Resepti kannattaa pitää mielessä!

    VastaaPoista
  3. Noissa pinaatti-quesadilloissa on kyllä sitä jotakin, ja ne sopivat varmasti juurikin iltasyömiseksi! Myös vuohenjuustoa voi kokeilla pinaatin kaveriksi tähän ruokaan, jos siitä tykkää. Teillä näköjään tuli myös todistetuksi, että lasagne ei ole pelkästään lasten herkkua, vaan sopii myös aikuisempaan makuun, varsinkin vähän erilaisilla täytteillä :)

    VastaaPoista